Tunnustan tämän heti: Olen tietyissä asioissa ylianalysoija ja pieniin asioihin takertuja potenssiin 1 000 000 ja ehkä enemmänkin. Tiedän sen olevan naisten yleinen vaiva, mutta välillä käy mielessä, että kuinka moni tosiaan jaksaa samalla tasolla välittää esimerkiksi siitä, että otsahiukset tulevat toisen silmän päälle jos lakkaus pettää? Tai auto jää hieman vinoon taskuparkin jäljiltä? Tai laminoidessa paperia sen reuna jää millin vinoon? JÄÄTÄVÄ ahdistus ja kaiken lisäksi täysin turha.
Suurimman osan näistä olenkin saanut nieleskeltyä ja vaikka auton renkaat koskettavat parkkiruudun viivaa, en enää nykyään edes vilkaise ja laminoidun paperin kulmat saa kyllä siistittyä. Kunhan pyöräytän henkisesti silmiäni... mutta HIUKSET!! Argh! En voi sietää sekuntiakaan sitä, että ne heiluvat tiellä. Tulen merisairaaksi saman tien. Joko suihkutan lakkapullon tyhjäksi, kannan putelia mukanani tai pidän hiuspinniä mukana. Hrrh.. Kun ei vaan pysty.
No entäs sitten isommat asiat, kuten siivoaminen? Muahahah, ei. Ei kiinnosta. Kunhan ylimalkaisesti tavarat ovat paikoillaan, niin pölypallot saavat rauhassa kuljeskella nurkissa. Kun omistaa vasikan kokoisen koiran ja itsekeskeisen kissan, huomaa nopeasti jokapäiväisen imuroinnin turhuuden. Viiden minuutin päästä kämppä näyttää samanlaiselta, kuin ennenkin. Vain itse huomaa saaneensa hyötyliikuntaa, kun on hiki. Sanomattakin on myös selvää, että vaatteeni ovat täynnä karvoja ja niistä ulos lähtiessä häviää vain osa, koska muuten kaikki rahani menisivät teippirulliin.. Armahdan toki vieraitani ja lähimpiä ystäviä lukuunottamatta imuroin ennen kahvikestejä.
Esimerkkejä tästä olisi vaikka kuinka paljon, mutta eniten tässä kaikessa naurattaa paradoksiaalisuuteni. Miten koirankarvat housuissa eivät haittaa, mutta auta armias jos kerrankin meikkaan enemmän ja laitan vaikka rajaukset silmiin (Luojalle kiitos ripsipidennysten keksimisestä), saan ihan oikeasti päänsäryn, kun mietin mietin hirveää on, jos ne tarttuvat yläluomelle? Ja nämä olivat vasta kevyitä aiheita, en edes lähde avaamaan sitä miten tämä kaksinaisuus pyörii pään sisällä, kun päästään sosiaaliseen kanssakäymiseen. Siitä voi joskus kirjoittaa ihan oman postauksensa.. Apua. Onneni on, että nämä ovat ihan omaa henkistä helvettiäni ja lähinnä saavat naurahtamaan kuivasti omalla typeryydellään. Kiinnostaisikin tietää, mitä turhia takertumisia teillä on elämänne pikkuasioissa? Mitkä arkielämän asiat saavat teidän hengityksenne käymään raskaammaksi ja puremaan huulta, ettei koko ajan valittaisi ääneen tai huonona päivänä repisi päätään irti?
Toki pikkuasioissa on sekin hyvä puoli, että sitten kun ne luonaavat, niille osaa antaa helposti arvoa. Itse arvostin tänään sitä, että kaikki tilamaani vaatteet istuivat hyvin ja ovat käyttökelpoisia, tiskata tarvitsee vasta huomenna ja sain tulevan kuukauden menoja järjestettyä, vaikka on vapaapäivä. Paradoksaalisuudessa puolestaan on se hyvä puoli, että kun sen tiedostaa, niin tietyissä (ja yleensä niissä oikeasti tärkeissä) asioissa osaa keskittyä isompiin kokonaisuuksiin ja päästää itsensä vähemmällä... silloin tällöin.
